Valokuvakilpailussa Ruskan tunnelmaa
15.10.2026
Ylläksen Ystävien neljän vuodenajan valokuvakilpailun kesä-syksy-sarjan voittajaksi valittiin syyskuun tunnelman hienosti kiteyttävä maisema, jonka ikuisti Timo Iirola.
Heinä-elo-syyskuun kattava sarja keräsi yhteensä 79 valokuvaa mitä moninaisimmista aiheista linnuista flyygeliin ja riekonmarjoista auringonlaskuun. Innokkaimmin kameraa oli kaivettu esiin syyskuussa.
Heinäkuun parhaaksi kuvaksi tuomaristo valitsi Outi Ruoholan kauniin sateenkaaren ja elokuun voittajaksi Titta Heleniuksen persoonallisen maisemakuvan, jossa porokin vilahtaa. Syyskuun ja koko sarjan voittaja on Timo Iirola kuvallaan Ruska.

Syyskuun voittaja: Timo Iirola - Ruska
Kesängin kierrokselta Pirunkurusta otettu kuva resonoi erityisesti reitin tuntevissa raatilaisissa. ”Värit ovat tutut ruskan värit ja horisontaalinen sommitelma noudattaa kuvataiteen perinteitä niin, että valkoinen opastaulu on juuri pysty- ja vaakasuuntaan osuvien kolmannesten risteyksessä. Sommitelma ja etenkin valkoinen neliö herättivät myös keskustelua. Valkoinen neliö ei kuulu luontoon, mutta tässä neliö kuvaa luontopolkua sellaisena kuin se on - ihmisen luomana rakennelmana.”
Kuva on otettu Kesänkitunturilta 2.9., jolloin Timo Iirola oli Ylläksellä ensimmäistä kertaa lumettomaan aikaan.
”Talvinen Ylläs on minulle hyvinkin tuttu. Useasti olen hiihdellessä katsellut Pirunkurua ja miettinyt, millainen reitti siellä kulkee. Kun aurinko alkoi kolmantena lomapäivänäni pilkottaa, päätin ottaa asiasta selvää. Varsinaisen kurun jäätyä taakse avautui hieno näkymä Kesänkijärvelle, Kellostapulille ja Ylläkselle. Tälläkin kerralla päti vanha viisaus, jonka mukaan paras kamera on se, joka on mukana - kuva on otettu yli viisi vuotta vanhalla puhelimella digijärkkärin ollessa kämpillä.”
Ensimmäisen kerran Timo tutustui Ylläkseen yläkouluikäisenä 1980-luvulla ja myöhemmin siellä on käyty hiihtämässä ja laskettelemassa pitkästi toistakymmentä kertaa. Mökki on jo varattu ensi talveksi.
Heinäkuun voittaja: Outi Ruohola - Sateen jälkeen
Palkintoraati totesi kuvasta seuraavaa: ”Kuvaaja on onnistunut tallentamaa hienon hetken, jossa sateenkaari on kirkas, Lapin kuuset etualalla tummia, ja niiden välissä hohtaa kaunis vaalea tausta. Kuvan horisontaaliset ja vertikaaliset elementit rikkovat mielenkiintoisella tavalla perinteisen maisemasommittelun.”
Kuva on otettu Yllästunturissa 25.7.
Elokuun voittaja: Titta Helenius - Villi ja vapaa
”Kuvassa on mielenkiintoinen perspektiivi, joka poikkeaa perinteisestä maisemakuvasta. Maisemasta näkyy viipale, jossa tie on kuin viiva ja yksinäinen poro yllättävä elementti. Tie ja mänty vievät katseen kauas tunturiin. ”
Kuva on otettu Niesakerolta Ylläksen suuntaan johtavalta tieltä 1.8.
Raati keskusteli pitkään myös Kati Pöyryn mystiikkaa huokuvasta Usvaisesta Kellostapulinkurusta ja päätti antaa sille erikoismaininnan. Kuva on otettu 20.9.
Valokuvakilpailun Kesä-Syksy-sarjan tuomaristoon kuuluivat kuvataitelija (PhD) Elisa Alaluusua, Art Äkäslompolon taiteilijayhteisössä kuraattorina toimiva Satu Kalliokuusi sekä Ylläksen Ystävistä Leif Ramm-Schmidt ja Katri Isotalo. Arviointikriteereinä olivat aiheen valinta ja käsittely, sisällön havainnollistaminen, tekninen osaaminen, omaperäisyys, sommittelu, värien käyttö, taiteellisuus ja kokonaisvaikutelma.




