Ruskan Ystävätilaisuuden aineisto

15.9.2022

Ruskan Ystävätilaisuutemme 14.9. keräsi Ylläsjärven koululle 70 Ylläksen ystävää, joka on kutakuinkin saman verran kuin koulussa oppilaita. Kuulimme aluksi koulun ja vanhempainyhdistyksen toiminnasta,  sitten Kolarin kunnanvaltuuston puheenjohtajan Mikko Lipposen (kuvassa alla) esityksen kunnan ajankohtaisista asioista. Mikko kertoi Kolarin olevan muuttovoittokunta, jonka tilinpäätöskin on ollut viime vuosina mukavasti plussalla. Korjausvelkaa on kuitenkin kertynyt. Uusien asukkaiden muuttoa on hidastanut pula asunnoista, johon on nyt luvassa helpotusta, kun Ylläsjärvelle kaavoitetaan pian uusi asuinalue. Kiinteistöveron määrä ja merkitys kasvaa -kiitos myös meidän mökkiläisten. 

Vierailevien esiintyjien jälkeen Leif Ramm-Schmidt kertoi kaivoksen lupa-asioiden etenevän takkuisesti, ja Jukka Reunanen päivitti Ylläs III -kaavan tilanteen. Myös sen eteneminen on ollut hidasta. Yhtenä syynä siihen Mikko Lipponen mainitsi matkailuosaamisen puutteen kunnan päätöksenteossa.

Kumppanipuheenvuoron piti Sport Shopin Jari Ahola, joka uskoo murtomaahiihdon ja karvapohjasuksien pitävän pintansa Ylläksen ykköslajina. Kovasti kysyttyjä liukulumikenkiä on tulossa lisää tulevalle talvelle.  

Leifin ja Jukan esitykset löytyvät pdf-muodossa tästä: