Pääsiäisen ystävätilaisuuden aineisto

4.4.2026

Ylläksen Ystävien Pääsiäisen ystävätilaisuus Luontokeskus Kellokkaassa lankalauantaina keräsi kirjaimellisesti tuvan täyteen eli 130 osallistujaa. Pääpuhujana oli Nato-asiantuntija Juha Pyykönen, joka päivitti kolmen vuoden takaiseen puheenvuoroonsa: Miltä turvallisuus pohjoisilla rajoilla nyt näyttääkään?

Suomen turvallisuustilanne parantunut

Suomen yleinen turvallisuustilanne on nyt parempi kuin kertaakaan itsenäisyytemme aikana. Näin aloitti esityksensä prikaatikenraali (res. 1.1.2016-) ja Nato-asiantuntija Juha Pyykönen päivityksensä kolmen vuoden takaiseen puheenvuoroonsa, jolloin Suomi oli juuri liittynyt Natoon.

Suomen turvallisuustilanteen paraneminen perustuu siihen yksinkertaiseen kaavaan, että 31 on suurempi kuin yksi. Meillä on yhä kansallinen puolustus kuten oli ennen Natoon liittymistä. Olemme koko ajan myös panostaneet lisää kansalliseen puolustukseen kuten monet muutkin maat. Sen lisäksi Suomi on integroitunut kolmen vuoden ajan Natoon, ja kaikki Pohjoismaat ovat nyt yhtä joukkuetta myös puolustuksessa.  

Pyykösen mielestä Suomen turvallisuus ei ole niin riippuvainen Yhdysvalloista kuin mediassa usein esitetään. Olemme toki joissakin asioissa riippuvaisia mutta emme erityisen vahvasti.

Sotilaallinen turvallisuustilanne on siis selkeästi parantunut. Liittolaisemme ovat esimerkiksi tulleet harjoittelemaan pohjoisen olosuhteissa toimimista Suomen alueelle sen sijaan, että suomalaiset harjoittelisivat sankoin joukoin muualla. Tavoite Itärajan turvaamisesta on yhteinen. Yhteisiä harjoituksia on täällä paljon, ja pohjoisen infraakin kehitetään yhteisillä ponnistuksilla.

Poliittinen turvallisuustilanne on sen sijaan monimutkaisempi kysymys. Suurin yllätys Pyykösen mielestä on ollut, että Trumpin linja on mennyt sellaisenaan läpi Yhdysvaltojen hallinnossa ja yhteiskunnassa. Hän kuitenkin muistutti, että tästä huolimatta Trump ei ole sama asia kuin Yhdysvallat. Paljon on merkitystä myös Euroopan maiden, esimerkiksi Unkarin, johtajilla. Venäjästä ei voi kovin paljon muuta todeta, kuin että Putinin valintaa Ukrainan jälkeiseksi hyökkäyskohteeksi emme voi tietää.

Yhteenvetona Pyykönen totesi, että Suomen kansallinen puolustuskyky riittäisi, mutta parempi on, että mukana on 31 maata enemmän. 

Kaivosyhtiön Natura-arviointi hylättiin

Kaivosasiantuntijamme Leif Ramm-Schmidt kertoi tuoreimpana tietona, että Lupa ja valvontavirasto (LVV) on antanut kielteisen lausunnon Hannukainen Miningin uusimmasta Natura-arvioinnista. LVV:n mukaan ”Natura-arviointia ei ole laadittu asianmukaisella tavalla, joten se ei anna edellytyksiä sulkea pois Hannukaisen kaivoshankkeen Tornion-Muonionjoen Natura-alueeseen kohdistuvia merkittävästi heikentäviä vaikutuksia. Hannukaisen kaivoshankkeen kaivosluvan ja rakentamisvaiheen vaikutuksista ei saa Natura-arvioinnin perusteella riittävää käsitystä.”

TUKES on maaliskuussa keskeyttänyt kaivoslupahakemuksen käsittelyn hylätyn Natura-lausunnon vuoksi. Myöskään ympäristö- ja vesitalouslupaa ei voi saada ilman hyväksyttyä Natura-arviota. Kaivosyhtiö ei olekaan vielä jättänyt uutta hakemusta kahden aiemmin hylätyn jälkeen.

Hannukainen Mining on ilmoittanut, että se ei ole hakenut EU:n strategisten mineraalien CRM-statusta tällä hakukierroksella.

Kyläsuunnitelma tarvitaan

Kaavoitusasiantuntijamme Jukka Reunanen pohti esityksessään Äkäslompolon kyläkuvan muuttumista. Ylläksen Ystävät pyrkii edistämään tunturikylien kehittämistä hallitusti eli siten, että alueen ainutlaatuiset tunturi- ja järvinäkymät säilyisivät kaikille. Ajankohtaiseksi kysymys on noussut nopeasti kasvaneen ulkomaalaisen matkailijamäärän vuoksi. Esimerkiksi turvallinen ja sujuva liikkuminen pitäisi turvata kaikille kulkijoille, myös jalankulkijoille. Myöskään paikoitusalueita ei ole riittävästi reittien läheisyydessä.

Mökinomistajat maksavat paljon veroja jo pelkästään kiinteistöveron muodossa, mutta tuntuu, että niille saadaan koko ajan vähemmän vastinetta. Vapaa-ajanasukkaillakin on oikeus tulla kunnassa kuulluksi, vaikka äänestysoikeutta ei olekaan, Reunanen muistutti.

Ylläksen Ystävien mielestä tärkeimpiä kehityskohteita vapaa-ajan asukkaiden näkökulmasta olisi saada rakentamisen ohjaus toimivaksi, mahdollisuus muuttaa vapaa-ajan asunto ympärivuotiseen asumiseen ja saada kierrätys ja muu jätehuolto kuntoon. Toivelistalla on myös saada Ylläkselle ensilumenlatu.