Joulunajan ystävätilaisuuden aineisto

31.12.2022

Joulunajan ystävätilaisuudessa Äkäslompolon koululla kuulimme, että koulun oppilasmäärä on kasvanut viime vuosina huikeasti ja että Kolarin kunta on yksi harvoja kuntia Suomessa, jossa keski-ikä laskee!

Koulun vanhempainyhdistyksen puheenvuoron piti Lauri Pyykönen, jonka jälkeen poroisäntä Vili Kurki Muonion paliskunnasta kertoi poronhoidosta Ylläksen alueella.  Alueella on noin 130 poronomistajaa ja heistä 30-40 tekee työtään päätoimisesti. Korvamerkkejä paliskunnassa on 340. Päällimmäiseksi esityksestä jäi mieleen poronomistajien toive vasomarauhasta keväällä. Ensimmäiset vasat syntyvät keväthangille vappuna. Kevättalvella on siis tärkeää pysyä pois tunturin laidoilta, sieltä mihin aurinko on sulattanut parhaiten pälviä, sillä sinne porot kerääntyvät ennen vasomista. Kuulimme myös, että porot kiertävät luontaisesti laitumelta toiselle, mikäli niiden kulkureittejä ei ole auto- tai rautatiellä tai moottorikelkkareiteillä rikottu. Jopa hiihtoladuista on haittaa. Luontainen laidunkierto olisi myös ympäristön kannalta kestävää. 

Leif Ramm-Schmidtin kaivoskatsaus kertasi kaivoshankkeen eri vaiheita. Ely-keskuksen vastuulla oleva Ympäristövaikutusten arviointi (YVA), Kaivoslupahakemus Tukesille, Ympäristö- ja vesitalouslupahakemus Aville ja kunnan vastuulla oleva kaavoitus etenevät kaikki rinnakkaisesti omilla raiteillaan. Kaikissa näissä on kuulutus- ja kuulemisvaiheet. Esimerkiksi kaivoskaavasta tehdyt huomautukset vastavastineineen ovat parhaillaan käsiteltävänä hallinto-oikeudessa, ja päätöksiä odotetaan keväällä 2023. Myönteistä on, että aluehallintovirasto Avi on terävöittänyt otettaan ja edellyttää aiempaa tarkempia tietoja hakemuksilta. 

Ylläs III -kaavasta ei ollut uutta kerrottavaa. Röhkömukanmaa III etenee, ja Yyry taistelee edelleen lämpöladun luonnonmaiseman ja -rauhan puolesta. 

Kumppanivartissa Jussi Pusa kertoi Lapin luonnon saaneen hänet Ylläs Experiences -yrityksen perustajaksi. Parasta on, kun matkailijat löytävät samat luonnon ihmeet. Jussin palvelut löytyvät Jounin kaupalta.