Pääsiäisen ystävätilaisuuden aineisto

9.4.2023

Pääsiäisen Ystävätilaisuutemme lankalauantaina 8.4.2023 keräsi ennätysyleisön, yli 100 kuulijaa.

Tilaisuuden tähtipuhujan Nato-asiantuntijan, tutkija Juha Pyykösen esitys Pohjoisen puolustuksen uusista tuulista oli vieläkin ajankohtaisempi kuin tilaisuutta suunniteltaessa tiedettiin. 

Pyykönen aloitti esityksensä huomiolla siitä, että Suomi on nyt mukana geopolitiikassa, josta se on pyrkinyt olemaan erossa lähes koko itsenäisyytensä ajan.  Vaikka Suomen merkitys voi hetkellisesti olla sen kokoa suurempi, pitkällä aikavälillä Suomi on edelleen vain pieni vaikuttaja Natossa.

Arktisen alueen puolustuksesta kuulimme, että Venäjä on panostanut alueelle merkittävästi jo pitkään. Kuolan niemimaalla ja muualla arktisella alueella on runsaasti Venäjän perustamia tukikohtia, joiden tavoite on Venäjän niin halutessa estää Naton ja Euroopan maiden pääsy Jäämerelle ja Pohjois-Atlantille. Venäjän toimien merkitystä eivät muut ole tähän asti Pyykösen mukaan oikein ymmärtäneet. Nyt ainakin Yhdysvallat, Kanada ja Nato ovat heränneet, ja Natolta odotetaankin pian Arktisen alueen strategiaa.

Kysymyksiä ja keskustelua herätti mm. Naton ydinasestrategia, jäämeren rata sekä Suomen tuleva johtokeskus, joka on mitä todennäköisimmin joko Norfolk Yhdysvalloissa tai Brunssum Hollannissa. Suomen ydinaseosaaminen ja ennen kaikkea peloteosaaminen kaipaa Pyykösen mukaan kipeästi päivitystä.

Vaikka Nato on Suomelle ratkaiseva tekijä turvallisuudessa, EU:n toimintakyvyn merkitys Suomen tulevaisuudelle on kuitenkin edelleen Nato-asiantuntijankin mielestä Natoa suurempi.

Kaivosasiat

Yyryn kaivosasiantuntija Leif Ramm-Schmidt piti kaivoskatsauksen, jossa käytiin lyhyesti läpi Hannukainen Miningin suunnitteleman kaivoshankkeen historia. Asiassa ajankohtaisinta on kaivoslupahakemuksen vastaselitysten päivämäärä 30.4.2023. Kaivoslupapäätöstä odotellaan Tukesilta loppuvuodesta 2023. Ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksen osalta kaivosyhtiö on pyytänyt lisäaikaa marraskuun 2023 asti täydentääkseen 10.12.2021 jättämäänsä hakemusta. Kaivosyhtiökin on todennut, että Aville eivät enää riitä yleistason suunnitelmat.

Ajankohtaista on myös uuden kaivoslain vahvistaminen 23.3.2023. Se astuu voimaan 1.6.2023. Uudistuksen myötä paikallisten vaikutusmahdollisuudet, elinkeinotoiminnan näkymät ja ympäristöseikat vahvistuvat. Lupaharkinnassa muut elinkeinot on otettava huomioon nykyistä vahvemmin.

Kaavoitus ja jätehuolto

Kaavoituksessa ei tällä hetkellä ole uusia toimia tekeillä. Yyry seuraa Ylläs III -kaavahanketta ja Röhkömukanmaan asemakaavoitusta. Ylläs III -kehittämissuunnitelmaan voi tutustua tästä linkistä Kolarin kunnan sivuilla 

Kuten kaava-asiantuntijamme Jukka Reunanen joulunajan ystävätilaisuudessa kertoi, kunta on uudistamassa jätehuoltomääräyksiään. Toisin kuin kunta aiemmin suunnitteli, vapaa-ajan asukkaiden ei ole Yyryn saamien tietojen mukaan välttämätöntä tyhjentää jäteastioitaan säännöllisesti, vaan tyhjennyksen voi tilata tarpeen mukaan Kolarin jätehuoltoyhteistyökumppanilta Hettula Oy:ltä. Uudet jätehuoltomääräykset löytyvät Kolarin kunnan sivuilta tästä.

Kumppanimme Kuukkeli

Kumppanipuheenvuoron piti Kuukkelin päätoimittaja ja kustantaja Satu Renko. Hän kertoi Kuukkelin verkkosivuilla käyneen parhaimmillaan 1 700 kävijää päivässä. Eniten verkkolehti kiinnostaa helsinkiläisiä, tamperelaisia ja oululaisia. Kuukkeli ilmestyy 20 kertaa vuodessa, joista 13 numeroa ilmestyy keväällä. Painetulla lehdellä on tilaajia noin 1 800. Uusinta uutta on juuri avautunut digiarkisto lehden kuudesta ensimmäisestä vuodesta eli vuosien 1989-1994 Kuukkeleista. 

Ruskan ystävätilaisuus järjestetään näillä näkymin 13.9.